Ennalta arvattavat osoitteet — helppoa liikennettä ilmaiseksi

Puolisentoista vuotta sitten panin pikaisesti merkille, että kinopalatsi.fi-osoite ei johtanut mihinkään. Koska olin tottunut silloin Sandrew-Metronomen omistaman Kinopalatsi-elokuvakeskuksen sivuille siirtämään vastaavaa domainnimeä hyödyntäen, tuntui hassulta, ettei Finnkinon kompleksin nimellä päässyt mihinkään.

Nyt kun katson statistiikkaa vuoden verran taaksepäin, huomaan, että tuo äärimmäisen vähän kirjoitustyötä vaatinut sivu on blogini kolmanneksi suosituin. Vuoden aikana sivua on pyydetty noin 1 500 kertaa, eli useita kertoja päivässä. Lähes kaikki kävijät ovat tulleet Googlen kautta hakusanana [www.tennispalatsi.fi] ja sen variaatiot. Tämä luku lienee vain murto-osa siitä käyttäjämäärästä, joka on naputellut domainin selaimensa osoiteriville ja saanut vastaukseksi virheilmoituksen. Jokusen turhautuneen elokuvateatteria etsineen kommentin olen postista jo poistanut, mutta vielä siellä yksi on jäljellä.

Kun Finnkino.fi uudistui viime vuoden marraskuussa ja Finnkino oli ostanut Sandrew Metronomen elokuvateatteriliiketoiminnan, myös www.kinopalatsi.fi-osoite lakkasi toimimasta. Silti Finnkino omistaa edelleen molemmat domainit (linkittäisin Viestintäviraston domain-palvelun asianmukaisille sivuille, mutta palvelun toteuttaja ei ole ymmärtänyt webin viimeisimpiä villityksiä — linkkejä). [Www.kinopalatsi.fi]-haulla ei vanhaan postiini päädy, koska siitä on kirjoitettu paljon muutakin.

Kannattaako Finnkinon noista osoitteista maksaa, jos se ei niitä hyödynnä mitenkään? Molemmat, paikkaan viittaavat osoitteet ovat niitä ensimmäisiä mieleen tulevia, kun ajattelen elokuviin menoa. Yrityksen nimeä ajattelen vasta toissijaisesti. Mitä ilmeisimmin muutkin ajattelevat samaa rataa. Monopolitilanteessa tietysti vaihtoehtoja ei ole, joten oikeaan osoitteeseen päätyy elokuviin todella halutessaan.

Minulle kävijät tietysti kelpaavat. Ehkä pitäisi perustaa elokuvateatteri.

Käyttökokemuksia Macbook Pro:sta Santa Rosa -piirisarjalla

Muutaman viikon uutta Macbook Prota käyttäneenä olen yleisesti ottaen erittäin tyytyväinen. Mutta, negatiivinen ihminen kun olen, listaan tässä vain vastaan tulleita ongelmia tai henkilökohtaisia ärsytyksen aiheita:

  1. Trackpad toimii välillä miten sattuu, varsinkin raahaaminen tökkii. Tämä voi olla yksilövika, mutta ei niin iso ongelma (varsinkaan tällaiselle kaikki näppäinkomennot opettelevalle), että jaksaisin vaatia korjausta.
  2. Useasti olisi hyötyä siitä, että kansi avautuisi enemmän.
  3. Pimeässä huoneessa nukkumista ilmaiseva “hengittävä” valo häiritsee herkän unta. Kone on siis parempi muistaa sammuttaa yöksi, jos sen haluaa jättää samaan tilaan missä nukkuu. Lisäys 29.7.2007: command-option-eject nukuttaa koneen ilman sykkivää valoa. 30.7.2007: Se mitään toimi, normaali nukkumiskomento se vain on. Sammuttaa täytyy edelleen.
  4. Näytön taustavalo ei ole maailman tasaisin eikä värivirheetön katselukulma universumin laajin.
  5. Näppäimistö on muuten aika hyvin oman makuni mukainen, mutta return on liian kapea ja virhepainalluksia tulee jonkin verran. Fn:n sijoittaminen näppäimistön aivan vasempaan alakulmaan on perusvirhe kannettavien näppäimistössä. Onneksi OS X:ssä ei käytetä control-näppäintä yhtä paljon kuin Windowsissa, muuten tämäkin olisi ongelma.
  6. Näytön taustavalon automaattisesti säätyvä taso viehättää aluksi, mutta häiritsee käytännössä enemmän kuin hyödyttää. Jos se ei olisi niin nopea säätämään tasoa pienestäkin valon vaihtelusta, voisi se olla käyttökelpoinen. Näppäimistön taustavalon vastaava ominaisuus toimii paremmin.

Safari 3 Windowsille

Safari 3 beta Windows XP:ssä: epäonnistunut ACID2-testi

Ihan kiva, mutta miksi ihmeessä?

Tarkemmin ajatellen en keksi kuin yhden syyn. Apple yrittää varmistaa, että kiihtyvällä tahdilla kehittyvät WWW-sovellukset testataan myös heidän selaimellaan. Monen Windowsia käyttävän kehittäjän mielessä selainriippumattomuus tarkoittaa Firefox-tukea — huolestuttava trendi aikana jolloin työpöytäsovellusten valtakausi alkaa hiipua.

Osuuspankin e-lasku: ikävä käyttökokemus

Päätin testata Osuuspankin e-laskupalvelua Visa-laskun kanssa. E-laskun idea on kannatettava: paperisia laskuja ei tarvitse lähetellä — lasku tulee suoraan verkkopankkiin. Saapuneesta laskusta saa halutessaan ilmoituksen sähköpostilla.

Visa-laskun voi maksaa haluamallaan summalla, olettaen että maksaa luottorajan mukaan määräytyvän minimisumman kuussa. Paperisen laskun kanssa olen tottunut siihen, että maksun määrä -kohdassa seisoo minimisumma eikä todellinen kuukauden Visa-käyttö. Koska luotto on korotonta kuukauden verran, maksan tyypillisesti koko laskun aina sen saapuessa. Todellinen summa löytyi paperisesta laskusta helposti, joten virheitä ei ole sattunut.

Sähköisen laskun kanssa onnistuin tekemään virheen ensimmäisellä kerralla viime kuussa: maksoin minimisumman todellisen kulutuksen sijaa. Virheen seurauksena jouduin maksamaan korkoa ylijääneeltä summalta. Summa ei toki ole iso, mutta se että vika on huonon käyttöliittymän on raivostuttavaa.

Tässä kuussa olin terävämpi ja osasin ihmetellä kummallisen pyöreää summaa:

Erääntyvät maksut

Tuolta sivulta siirrytään linkistä E-laskun hyväksyminen -sivulle, jossa ei myöskään ole mitään mainintaa mahdollisesta vaihtoehtoisesta summasta:

E-laskun hyväksyminen

Tässä vaiheessa pitää tajuta klikata erittäin heikosti esillä olevaa laskun erittelytiedot -linkkiä. Sitä ei ole tarjolla millään muulla näytöllä. Seuraavat valinnat avautuvat:

Laskun erittelytiedot

Ensimmäisestä vaihtoehdosta voi avata laskun HTML-muotoisena ja siitä löytyy todellinen maksettava määrä. Tämä tieto on sitten kopioitava ja liitettävä laskun hyväksyminen -lomakkeelle.

Ei kauhean kätevää, mutta silti siedettävä määrä klikkauksia.

Ikävintä on kuitenkin, että virheen mahdollisuus on aivan liian suuri. Pitää osata ennakoida, että e-laskun summa ei välttämättä ole se summa minkä haluaa maksaa. Lisäksi laskun avaaminen on tehty insinöörimäiseksi (käytetään teknisiä termejä DTD ja XSL ja tarjotaan näennäisesti samanlaisia valintoja) ja se on piilotettu huomaamattoman linkin ja liian monen klikkauksen taakse.

Ymmärrän sen, että laskulla voi olla monta summaa ja niiden tuominen käyttöliittymään on hyvin vaikeaa. En silti halua joutua maksamaan ylimääräistä sen takia, että käyttöliittymä on kehno. Osuuspankin käyttöliittymä on erittäin kehno muutenkin, mutta aiemmin en ole rahaa sen takia menettänyt.

Tämä ongelma olisi ratkaistavissa esimerkiksi siten, että linkkiä laskuun tarjottaisiin aktiivisemmin tai jopa että lasku olisi yksi pakollinen näyttö hyväksymisprosessissa.

Itse en todennäköisesti tätä virhettä tule toiste tekemään, mutta aivan varmasti lukuisat muut oppivat saman asian kantapään kautta.