Hello, world!

Tänään on viimeinen työpäiväni Zeeland Familyssä.

Kaksi vuotta tuossa pienessä, mutta kasvavassa pörssiyrityksessä olivat hurjaa aikaa. Se oli suoraa jatkumoa omalle yritykselle – kahdeksan vuoden rupeama kokonaisuudessaan. Olen ylpeä siitä, että olin osa WordPressin käytön yleistymistä Suomessa. Ja vielä ylpeämpi olen tiimistä, jonka kanssa olen saanut työskennellä.

Nyt on aika ottaa pieni askel sivuun töistä. Jään nimittäin pois työelämästä ainakin syksyyn asti. Harrastan luovia asioita ja kokeilen juttuja, joita olen aina halunnut tehdä. Muutan takaisin ”maalle”, pois pääkaupunkiseudulta. Päästän irti.

Ja mitä sen jälkeen? En tiedä tarkkaan mitä palaan tekemään. Sitä ei voikaan tietää, se on koko ajatus tässä. En edes halua vielä ajatella asiaa. Annan alitajunnan nyt vain tehdä sen mitä se parhaiten osaa.

Tiedän olevani todella etuoikeutettu, kun voin tehdä näin. Mutta samaan aikaan myös ansaitsen sen ja tarvitsen sitä.

Hello, world!

Kuinka pitkälle olemmekaan tulleet

Reilu kuukausi sitten järjestettiin Suomen neljäs WordCamp Jyväskylässä. Se oli ensimmäinen WordCamp Suomessa, missä en ollut puhumassa. Saatoin viimein vain rentoutua, nauttia esityksistä ja keskustella ihmisten kanssa. Niinpä jäi enemmän aikaa tehdä havaintoja ja ajatella.

Mutta kelataanpa ensin takaisin vuoteen 2011. Nyt osa Zeeland Familyn WordPress-tiimiä oleva H1 oli silloin vasta perustettu. H1 alkoi jo tuolloin erikoistua tekemään vain WordPress-toteutuksia. Edeltävänä vuonna WordPressin versio 3.0 oli julkaistu ja se sisälsi tuen räätälöidyille sisältötyypeille ja taksonomioille, mikä loi pohjan sen käyttämiselle oikeana julkaisujärjestelmänä.

Edistysaskeleista ja jatkuvasti kasvavasta suosiosta huolimatta yleinen asenne WordPressiä kohtaan erityisesti äänekkäissä ja elitistisissä kehittäjäpiireissä kuitenkin säilyi negatiivisena (ja on sitä edelleen jossain määrin tänäkin päivänä). Olikin valtava työ vakuuttaa ensimmäisiä isompia asiakkaita siitä, että WordPress ei ole kenen tahansa hakkeroitavissa tai mihinkään yhtään isompaan sivustoon kelpaamaton blogilelu – vaan oikeasti toimiva järjestelmä, joka oli vuosien varrella hioutunut erinomaiseksi ja todella monipuoliseksi kokonaisuudeksi. Järjestelmäksi, jolla voitiin toteuttaa hyvinkin erilaisia sivustoja todella kustannustehokkaasti.

Parin vuoden yksinäisen huutelun jälkeen alkoivat muutkin toimistot kuitenkin ottaa WordPressin vakavasti. Tämä tuntui lähtevän pääasiassa asiakkaiden vaatimuksista eikä niinkään tullut toimistojen omasta sisäisestä halusta. Asenne on sittemmin muuttunut, mutta lähtökohta on mielenkiintoinen. Yleensä teknologiavalinnat kun ovat asiantuntijoiden tekemiä. Se että WordPressin tapauksessa tarve lähti käyttäjistä kertookin paljon WordPressistä ja ekosysteemistä sen ympärillä.

Nyt meillä on ainakin parisenkymmentä WordPress-toimistoksi itseään luokittelevaa merkittävää toimijaa. Jotkut niistä tekevät muillakin teknologioilla, mutta monet eivät millään muulla. Eikä vain toimistoja. WordPressillä tehdään paljon organisaatioiden sisäisesti ja sitä käytetään isoissakin IT-taloissa. Se on kaikkialla.

Mutta oikeastaan suurin työ muutoksessa tehtiin yhteisön kautta. WordPress on isolta osaltaan niin menestynyt Suomessa, koska täällä on erityisen vahva yhteisö. Meidän Daniel Koskinen ja Marco Martins ovat olleet yhteisön luomisessa ja sen kasvattamisessa aivan avainasemassa. Herrat ovat työskennelleet valtavasti yhteisön hyväksi. Tietysti yhteisön kasvuun tarvitaan paljon muitakin ja meillä Suomessa tietysti onkin ollut iso, yhä kasvava joukko rakentamassa sitä. Varsinkin nyt kun meillä on monella paikkakunnalla aktiivista toimintaa, WordPress voi hyvin ja kasvaa Suomessa. Aloittelijat saavat tukea ja kokeneemmatkin vielä kehittävät ammattitaitoaan. Kaikki kirittävät toisiaan.

WordCamp Jyväskylä oli taas yksi merkkipaalu. Siellä kävi selvästi ilmi, että toimistojen kesken alkaa olla yhä vahvempi yhteinen näkemys siitä, kuinka WordPress-kehitystä tulisi tehdä. Tämä on sekä tekijöiden että asiakkaiden etu. Ehkä voisimme jo kohta ottaa seuraavan askeleen ja alkaa dokumentoida käytäntöjä yhteisesti – määrittelemään tietyn perustason, johon halukkaat tahot voivat sitoutua. Näin asiakkaat tietäisivät vielä paremmin, mistä saa laadukasta palvelua.

Kun saa tuollaisia ajatuksia ja sitten miettii millaisessa erämaassa olimme vielä reilu viisi vuotta sitten, ei voi muuta kuin ihmetellä miten suuri muutos on tapahtunut. Miten pitkälle olemmekaan tulleet lyhyessä ajassa.

Opettele ensin HTTP

Tämä blogikirjoitus on tuntemattomasta syystä, luultavasti tarpeettoman itsekritiikin takia julkaisematta jäänyt luonnos vuodelta 2010. Koska se on täysin sellaisenaan ihan validi tänäänkin, niin julkaisenpa sen nyt.

Jos pitäisi antaa yksi neuvo aloittelevalle web-ohjelmoijalle, niin se olisi ehdottomasti: opettele ihan ensimmäisenä tuntemaan HTTP.

Erityisesti tänä Ajax-sovellusten aikakautena on äärimmäisen tärkeää osata seurata ja tulkita HTTP-liikennettä normaalin kehitystyön aikana tai kun selvitellään miksi web-sovellus toimii väärin. Jos et tiedä miten teet tämän, et oikein voi kutsua itseäsi web-ohjelmoijaksi.

URI, statuskoodit, Content-Type, välimuisti- ja proxymekanismit ja keksien toiminta ovat ensimmäisenä mieleen tulevia tärkeitä HTTP:n osasia. Ei riitä, että osaat nämä käyttämäsi sovelluskehyksen API:n tasolla.

Kun perusteet ovat hallussa, kannattaa ehdottomasti lukea RESTful Web Services. Se opettaa suunnittelemaan verkkopalvelut niin kuin HTTP on tarkoitettu toimivaksi. Railsin kehittäneen David Heinemeier Hanssonin sanoin:

Every developer working with the Web needs to read this book.

Vaikka kirja voisi olla paremmin kirjoitettu, sen sisältämä filosofia on niin oleellinen, ettei sitä voi jättää lukematta.

Hyvä haastattelukysymys web-ohjelmoijan paikkaa hakevalle voisi olla, että mikä kirjoitusvirhe on päätynyt HTTP-otsikkokentän nimeksi standardiin asti. No ehkä ei, mutta ainakin se on hauskaa knoppitietoa.

Onko jo aika lopettaa?

Aloitin tämän blogin näemmä jo yli 14 vuotta sitten. Joskus alkupuolella kirjoittelin enemmän, mutta oikeastaan lähes koko olemassaolon ajan – näin historiallisesti katsoen – paljon vähemmän.

Maailmasta katoaa jatkuvasti valtavasti hylättyjä blogeja ja niiden domainit kaapataan spämmäyskäyttöön. Minusta se on hyvin surullista.

Aika moni tuntuu ajattelevan, että pitää sulkea koko blogi, kun postauksia on vain pari vuodessa tai ei enää ollenkaan.

Minä kysyn, että miksi pitäisi?

Vaikka ei kirjoittaisi vuoteen tai useampaan, ei blogi vie tilaa mistään. Blogi voi olla olemassa ja sitä voi hyödyntää aivan silloin kuin tarvitsee. Blogi on mainio lisä someprofiilien rinnalla, niissä kun järkevät sisällöt vain hukkuvat tyhjänpäiväisyyksiin. Eivätkä edes oikein löydy hakukoneilla.

Blogiin on kiva palata myöhemmin, katsomaan mitä ajatteli mistäkin kauan sitten.

Vanhat kirjoitukset voivat olla isoksi hyödyksi, vaikkei niitä edes olisi paljon. Meillä kun on hyvin rajallinen muisti. Ilman asioiden kirjoittamista ylös emme muistaisi melkein mitään – vaikka itsestämme enemmän usein kuvittelemmekin. Olen monta kertaa kaivanut vanhoja kirjoituksiani vuosikymmenen takaa moneen tarpeeseen – ihan relevantteja edelleen monet niistä. (En toki ole lifestylebloggaaja, mutta ehkä sellaisenkin blogin vanhoista postauksista olisi jotain iloa myös vuosien päästä. Siis muutakin kuin camp-arvoa.)

Sitten on toinenkin näkökulma: sisällön omistajuus. Facebookiin on helppo kirjoittaa, mutta siellä ne ovat ja pysyvät, ovat käytännössä amerikkalaisen firman omaisuutta. Vaikka vain pieni osa olisi aidosti omassa hallussa, sekin on parempi kuin ei yhtään.

En sinänsä kaipaa Facebookin historiallista vastinetta: nettipäiväkirjoja. Mutta kunnollisia, aktiivisia asiantuntijablogeja on tosi vähän. Toisaalta, sekään ei haittaa, ettei enää ole vain paria luottolähdettä, joita seuraamalla pysyy kärryillä. Sen sijaan on lähes rajaton määrä satunnaisin välein julkaisevia blogeja.

Luulen, että ennen ajattelimme, että blogiin pitää postailla ainakin pari kertaa viikossa, että yleisö pysyy kiinnostuneena. Mutta toisin kuin ennen, nykyään ihmiset eivät mene saiteille sisällön perässä suoraan (pois lukien muutamat isot uutissivustot) vaan antavat somen johdattaa tarvittaessa paikalle. Tässä maailmassa tiukka julkaisutahti on toissijainen asia. Se on toki edelleen tärkeä asia, jos meinaa kasvattaa liikennettä ja sitä kautta tehdä sivustolla rahaa. Mutta muita syitä kirjoittaa blogia harvoin julkaiseminen ei sulje millään lailla pois.

Miksi tuntuu, että blogeissa ei suhteessa enää julkaista niin paljon kuin indie-bloggaamisen kulta-aikana viime vuosikymmenellä? Osin se varmaan on vanhan setäbloggaajan harhakuva, mutta tietysti koska some on niin helppo ja blogiin julkaisun kynnys on niin paljon suurempi. Mutta on ihan turhaa arastella bloggaamista (ja sanon tämän eniten itselleni). Ei blogikirjoituksen sisällöllä edes ole niin väliä nykyään. Ihmisten keskittymiskyky riittää keskimäärin juuri ja juuri yhteen tweettiin. Tätäkään väitettä tuskin moni lukija tästä kirjoituksesta huomaa vaan korkeintaan pikalukee pari ensimmäistä kappaletta. Eli nykyisin voi hyvin julkaista vähän keskeneräisempääkin tekelettä häpeilemättä, koska niitä nipottavia yksityisviestejä kiusallisesti kirjoitusvirheestä siinä ja siinä kappaleessa tulee paljon vähemmän kuin vuosikymmen sitten.

Tämä blogi, jos sitä nyt sellaiseksi kehtaa kutsua – ja miksei kehtaisi – tulee pysymään tässä. Kun on asiaa, julkaisen. Kun ei, en julkaise. Ei minua nolota.

Speaking at WordCamps

Speaking at WordCamps was something that I did not plan to do in particular. I just started doing it. To my surprise I did not feel horrible or that scared.

I’m a typical Finn in the sense that I don’t like to talk about myself in front of a crowd. Thus my style has been to go straight to the point and not waste any time telling who I am or why you should listen to me.

I'm a speaker at WordCamp Helsinki 2017

Next month at WordCamp Helsinki I will be doing something totally different. I’m going to tell my story – using various phases of my professional life as an example how I’ve learned to motivate myself.

Now that is scary.