Opettele ensin HTTP

Tämä blogikirjoitus on tuntemattomasta syystä, luultavasti tarpeettoman itsekritiikin takia julkaisematta jäänyt luonnos vuodelta 2010. Koska se on täysin sellaisenaan ihan validi tänäänkin, niin julkaisenpa sen nyt.

Jos pitäisi antaa yksi neuvo aloittelevalle web-ohjelmoijalle, niin se olisi ehdottomasti: opettele ihan ensimmäisenä tuntemaan HTTP.

Erityisesti tänä Ajax-sovellusten aikakautena on äärimmäisen tärkeää osata seurata ja tulkita HTTP-liikennettä normaalin kehitystyön aikana tai kun selvitellään miksi web-sovellus toimii väärin. Jos et tiedä miten teet tämän, et oikein voi kutsua itseäsi web-ohjelmoijaksi.

URI, statuskoodit, Content-Type, välimuisti- ja proxymekanismit ja keksien toiminta ovat ensimmäisenä mieleen tulevia tärkeitä HTTP:n osasia. Ei riitä, että osaat nämä käyttämäsi sovelluskehyksen API:n tasolla.

Kun perusteet ovat hallussa, kannattaa ehdottomasti lukea RESTful Web Services. Se opettaa suunnittelemaan verkkopalvelut niin kuin HTTP on tarkoitettu toimivaksi. Railsin kehittäneen David Heinemeier Hanssonin sanoin:

Every developer working with the Web needs to read this book.

Vaikka kirja voisi olla paremmin kirjoitettu, sen sisältämä filosofia on niin oleellinen, ettei sitä voi jättää lukematta.

Hyvä haastattelukysymys web-ohjelmoijan paikkaa hakevalle voisi olla, että mikä kirjoitusvirhe on päätynyt HTTP-otsikkokentän nimeksi standardiin asti. No ehkä ei, mutta ainakin se on hauskaa knoppitietoa.

Onko jo aika lopettaa?

Aloitin tämän blogin näemmä jo yli 14 vuotta sitten. Joskus alkupuolella kirjoittelin enemmän, mutta oikeastaan lähes koko olemassaolon ajan – näin historiallisesti katsoen – paljon vähemmän.

Maailmasta katoaa jatkuvasti valtavasti hylättyjä blogeja ja niiden domainit kaapataan spämmäyskäyttöön. Minusta se on hyvin surullista.

Aika moni tuntuu ajattelevan, että pitää sulkea koko blogi, kun postauksia on vain pari vuodessa tai ei enää ollenkaan.

Minä kysyn, että miksi pitäisi?

Vaikka ei kirjoittaisi vuoteen tai useampaan, ei blogi vie tilaa mistään. Blogi voi olla olemassa ja sitä voi hyödyntää aivan silloin kuin tarvitsee. Blogi on mainio lisä someprofiilien rinnalla, niissä kun järkevät sisällöt vain hukkuvat tyhjänpäiväisyyksiin. Eivätkä edes oikein löydy hakukoneilla.

Blogiin on kiva palata myöhemmin, katsomaan mitä ajatteli mistäkin kauan sitten.

Vanhat kirjoitukset voivat olla isoksi hyödyksi, vaikkei niitä edes olisi paljon. Meillä kun on hyvin rajallinen muisti. Ilman asioiden kirjoittamista ylös emme muistaisi melkein mitään – vaikka itsestämme enemmän usein kuvittelemmekin. Olen monta kertaa kaivanut vanhoja kirjoituksiani vuosikymmenen takaa moneen tarpeeseen – ihan relevantteja edelleen monet niistä. (En toki ole lifestylebloggaaja, mutta ehkä sellaisenkin blogin vanhoista postauksista olisi jotain iloa myös vuosien päästä. Siis muutakin kuin camp-arvoa.)

Sitten on toinenkin näkökulma: sisällön omistajuus. Facebookiin on helppo kirjoittaa, mutta siellä ne ovat ja pysyvät, ovat käytännössä amerikkalaisen firman omaisuutta. Vaikka vain pieni osa olisi aidosti omassa hallussa, sekin on parempi kuin ei yhtään.

En sinänsä kaipaa Facebookin historiallista vastinetta: nettipäiväkirjoja. Mutta kunnollisia, aktiivisia asiantuntijablogeja on tosi vähän. Toisaalta, sekään ei haittaa, ettei enää ole vain paria luottolähdettä, joita seuraamalla pysyy kärryillä. Sen sijaan on lähes rajaton määrä satunnaisin välein julkaisevia blogeja.

Luulen, että ennen ajattelimme, että blogiin pitää postailla ainakin pari kertaa viikossa, että yleisö pysyy kiinnostuneena. Mutta toisin kuin ennen, nykyään ihmiset eivät mene saiteille sisällön perässä suoraan (pois lukien muutamat isot uutissivustot) vaan antavat somen johdattaa tarvittaessa paikalle. Tässä maailmassa tiukka julkaisutahti on toissijainen asia. Se on toki edelleen tärkeä asia, jos meinaa kasvattaa liikennettä ja sitä kautta tehdä sivustolla rahaa. Mutta muita syitä kirjoittaa blogia harvoin julkaiseminen ei sulje millään lailla pois.

Miksi tuntuu, että blogeissa ei suhteessa enää julkaista niin paljon kuin indie-bloggaamisen kulta-aikana viime vuosikymmenellä? Osin se varmaan on vanhan setäbloggaajan harhakuva, mutta tietysti koska some on niin helppo ja blogiin julkaisun kynnys on niin paljon suurempi. Mutta on ihan turhaa arastella bloggaamista (ja sanon tämän eniten itselleni). Ei blogikirjoituksen sisällöllä edes ole niin väliä nykyään. Ihmisten keskittymiskyky riittää keskimäärin juuri ja juuri yhteen tweettiin. Tätäkään väitettä tuskin moni lukija tästä kirjoituksesta huomaa vaan korkeintaan pikalukee pari ensimmäistä kappaletta. Eli nykyisin voi hyvin julkaista vähän keskeneräisempääkin tekelettä häpeilemättä, koska niitä nipottavia yksityisviestejä kiusallisesti kirjoitusvirheestä siinä ja siinä kappaleessa tulee paljon vähemmän kuin vuosikymmen sitten.

Tämä blogi, jos sitä nyt sellaiseksi kehtaa kutsua – ja miksei kehtaisi – tulee pysymään tässä. Kun on asiaa, julkaisen. Kun ei, en julkaise. Ei minua nolota.

Speaking at WordCamps

Speaking at WordCamps was something that I did not plan to do in particular. I just started doing it. To my surprise I did not feel horrible or that scared.

I’m a typical Finn in the sense that I don’t like to talk about myself in front of a crowd. Thus my style has been to go straight to the point and not waste any time telling who I am or why you should listen to me.

I'm a speaker at WordCamp Helsinki 2017

Next month at WordCamp Helsinki I will be doing something totally different. I’m going to tell my story – using various phases of my professional life as an example how I’ve learned to motivate myself.

Now that is scary.