Vuonna 2013 kukaan ei enää käytä Windows Live Messengeriä

Windows Live Messengerin käyttäjämäärät ovat Suomessa pudonneet kolmanneksen vuodessa. Jos trendi jatkuu, viimeinen käyttäjä sammuttaa palvelinhuoneen sähköt joskus alkuvuodesta 2013. SoMe 2.0 tappaa SoMe 1.0:aa nopeasti mutta varmasti.

Windows Live Messengerin käyttäjämäärät ovat Suomessa pudonneet viikkotasolla yli 900 000 eri selaimesta reiluun 600 000 selaimeen.
Käppyrä on toteutettu SVG:llä ja data pohjaa TNS Metrixin viikkotason eri selaimien lukemiin, joihin ei voi enää pysyvästi linkittää heikon uuden toteutuksen takia.

Vielä muutama vuosi sitten tuntui mahdottomalta ajatukselta, että pärjäisi ilman Messegeriä tai että Jabber voisi mitenkään yleistyä. Niin on kuitenkin nyt tavallaan käynyt.

Facebook Chat lienee suurin syypää tuon käyrän laskuun. Riittävän monella lienee myös Gmail käytössä, että Google Talk -pikaviestimen käyttö syö Messengerin eväitä. Trendiä varmasti on voimistanut surkea Messengerin asiakasohjelma, joka häiritsee mainoksilla ja ties millä roskalla.

Sosiaalisen verkon arvo kasvaa sitä voimakkaammin mitä enemmän sillä on jäseniä. Valitettavasti myös käänteinen on totta. Messengerin täydellinen romahdus on erittäin todennäköinen.

Mielenkiintoista tässä trendissä on se, että tilalle ei ole tullut toista asennettavaa sovellusta (paitsi ehkä Skype jonkin verran), vaan ihmiset vaihtavat web-pohjaiseen ratkaisuun sen asennuskynnyksen olemattomuuden takia. Kun muistelee, miltä web-pohjaiset chatit näyttivät vielä muutama vuosi sitten (Messengeristä oli todella kömpelö popup- ja iframe-viritelmä), on niistä ajoista tultu todella pitkälle.

Itsekin hiljalleen suljen vähäisellä käytöllä olevan Messenger-tilini. Roikun Adiumin kautta Facebook Chatissa, Google Talkissa minut löytää osoitteella aki@h1.fi ja Skype-nimi on akibjork. Jos on asiaa, niin antaa kuulua!

Facebook voisi pelastaa journalismin?

Tulipa tässä mieleeni: Mitä jos Facebook lisäisi like-nappulaansa mikromaksamistoiminnon? Jotenkin näin:

Facebookin Suosittele-nappula Hesarin uutisen lopussa, mutta nappulan vieressä Tue-nappi ja teksti: 134 suosittelee ja 43 tukee tätä.

Ei luonnollisestikaan ole optimaalista käyttää kahta eri nappia, mutta tämä nyt on vasta idea. Like-nappulalla on kuitenkin sellainen etu, että se on jo melkein kaikilla verkkosivuilla. Minkään mikromaksamisen yleistyminen tyssää aina siihen, että ei ole tarpeeksi käyttäjiä, kun ei ole tarpeeksi mahdollisuuksia maksaa, kun ei ole tarpeeksi käyttäjiä…

Käyttäjien ei välttämättä edes tarvitsisi panna rahaa Facebookiin, jos Facebook panisi kunkin käyttäjän “kukkaroon” osan mainosklikkauksista saamistaaan rahoista. Silloin pelkkä liketys voisi riittää toimintona. Potin ei tarvitsisi olla välttämättä käyttäjäkohtainen. Mutta miksi Facebook tekisi niin? Sehän vain jakaisi itselleen muuten jääviä rahojaan pois.

Eli ehkä sitä rahaa pitäisi latoa tiskiin. Mikä sitten siihen ihmiset ajaisi? Mahdollisuus voittaa satunnaisesti jotain? Pro-käyttäjän leima ja badget joita voi ansaita tykkäämällä? Lailla määrätty internet-maksu? Onhan meillä tv-maksukin. Hankalaa, kun kyseessä on globaali ongelma.

Ei se nyt niin helppoa ollutkaan.

Levitetään sanomaa ja toivotaan parasta

En lue Ylen web-uutisia (miksi Yle edes moisia tekee?), joten en aiemmin ole huomannut että niihin on lisätty “web 2.0”-ominaisuuksia. Tarkemmin sanottuna uutisten loppuun on tuotu trendikkäät linkit uutisen lisäämiseksi Digg.comiin, Deliciousiin ja Facebookiin. Miksi ihmeessä kukaan lisäisi Digg.comiin umpisuomalaista Ylen uutista? Ja miksi ei ole olemassa ainuttakaan varteenotettavaa suomenkielistä linkkienjakopalvelua?

Ei homma silti ole ihan epäonnistunut, sillä palveluita joku todistetusti on kerran käyttänyt. Alun perin nimittäin päädyin Ylen sivuille Facebook-linkin kautta. Tuo linkki kylläkin oli jo lakannut toimimasta ja palautti tyhjää sivua, mutta siitä huolimatta.