Microsoft myönsi viimein virheensä

MIX06-raportteja on ollut joka toinen ulkomainen blogi täynnä viime päivinä, mutta Dave Shean tilanneraportti oli ensimmäinen silmiinsattunut, joka ei ollut vain luettavaksi kelpaamaton lista.

Raportin mielenkiintoisin asia minulle henkilökohtaisesti oli se, kuinka sekä itse Bill Gates että IE-tiimin vetäjä Dean Hachamovitch viimein myönsivät avoimesti istuneensa IE:n päällä vuosia. Aiemmin on saanut kuulla selittelyä tietoturvaan panostamisesta ja muita tekosyitä, muttei oikeita perusteluita sille mitä väliajalla tehtiin. Kehityksen jäädyttäminen on tietysti ymmärrettävää, mutta silti ärsyttää, kun tietää että päin naamaa valehdellaan. Nyt kun on myönnetty avoimesti, että peukaloita pyöriteltiin, voi vähitellen alkaa antaa anteeksi. Varsinkin kun puheet IE7:n nykytilasta ovat vaikuttavia ja lupaukset jatkokehityksestä juhlallisia.

Kun Microsoft nyt panostaa tosissaan IE:n kehitykseen ainakin jonkin aikaa ja kehittää itsekin kuumeisesti verkkopalveluitaan, tulee meneillään oleva web-hype elämään ainakin seuraavat pari vuotta.

Feedit läjään

Robert Scoble yrittää saada pomonsa ostamaan NewsGatorin. Tuotevalikoimaa firmalla ainakin on. Googlen feed-API on todellinen uhka, koska yllättävän monella on käytössään useampi kone, joilta kaikilta pitäisi olla pääsy feedeihin. Microsoftin Vistaan suunnittelema, koneen kaikkien sovellusten yhteinen feedivarasto on hyvä alku, mutta ei riitä kuin yhden koneen orjille.

Itse olen unelmoinut synkronoitavasta feedivarastosta vuosia. Alkujaan ongelman ratkasi mukana (töiden ja kodin välillä) kulkeva kannettava. Sittemmin olen tyytynyt Bloglinesiin, jonka mobiiliversio on jopa käyttökelpoinen. Varsinainen Bloglines osaa pari oleellista asiaa oikein, loput menevätkin sitten todella metsään. Bloglinesin kehittäminenkin tuntuu olevan täysin jäissä.

NewsGatorin mobiiliversio on harmittavasti maksullinen — muuten voisi harkitakin siirtymistä. Kaikesta pitää valittaa, mutta mikään ei silti saisi maksaa. Toisaalta, ovat sähköpostipalvelutkin ilmaisia eivätkä järjestelmät ainakaan yksinkertaisempia.

Toivottavasti Googlen API otetaan käyttöön laajalti. Toivottavasti Google tekee myös jotain surkealle Readerilleen, mutta ei ole pakko: jos API on hyvä, joku muu varmasti tekee paremman.

Sanasota SWelcomissa

Entiseen työpaikkaani vasta napattu A. Suominen veti herneen nenään Kenneth Falckin kolumnista ITviikossa. Myötäilen varovasti, sillä teksti vaikuttaa paikoin melko näköalattomalta.

Nimeämättömän valmistajan Pocket PC:n paristovarmentamattoman muistin ongelma on todellakin laitevalmistajien, ei Microsoftin. Miten ihmeessä asian voi muuten nähdä? Tällaisesta tusinalaitteesta sitten repeää kolumnin mittainen vuodatus Microsoftin huonoista ohjelmistotuotteista. Todella kaukaa haettua.

En minäkään pidä kovin monesta Microsoftin tuotteesta, mutta en myöskään muista, koska Windowsin olisin viimeksi saanut kaatumaan. Falckin teksti näytti paikoin pahasti siltä, että toimittaja olisi joutunut editoimaan avustajan alkuperäisen kirjoitusasun mukaiset dollarimerkit pois Microsoft-nimestä.

Myös Suomisen päätelmät Falckin tekstistä ovat kovin yksisilmäisiä, ilmeisesti tekstiä oli vaikea lukea siihen sotketun vaahdon takia. Tuoteaktivoinnin vastustaminen ei todellakaan tee henkilöstä piratismin kannattajaa. Alan vanhan tekijän, Microsoftin vikoja ei myöskään voi sivuuttaa uskomalla parempaan huomiseen.

Taskutietureiden käyttöjärjestelmistä väittelemisen jätän muille, sillä en näe laitteilla tulevaisuutta. Laitteista kun puuttuu järkevän käytön mahdollistava näppis ja kokoa sekä massaa on silti aivan liikaa. Leluja ne ovat useimmille nykyisellään synkronoidun kalenterin ollessa joka puhelimessa.

Tyylitöntä koodausta

Microsoftin ASP.NET-tiimi on keksinyt taas yhden pyörän uudestaan kehittäessään teematukea tulevaan ASP.NETin 2.0-versioon. 15 Seconds esittelee featuren. Ei ole pakko käyttää, tiedän. Kaipa tällä jotain kotskasivukoodaajia taas yritetään kosiskella, mutta kukaan pienen budjetin tekijä ei Microsoftin web-tekniikkaa tule valitsemaan selkeästi kalliimpien hosting-kulujen takia. Tuntuu siis turhalta taistelulta. Päivittäisivät vaikka selaimensa ajan tasalle, niin css Zen Gardenin toimivaksi todistama CSS-tyylinvaihto voisi yleistyä. Jotain yritystä oikeaan suuntaan on näköjään viimein nähtävissä.