Paina

Viestintävirasto markkinoi kuluttajille fi-verkkotunnusten rekisteröintiä uudella omafi.fi-sivustollaan. Ilmeisesti viraston tavoitteena on tehdä rahaa tunnuksilla, koska ovat päättäneet maksaa kokosivun ilmoituksesta Kuukausiliitteessä. Mainos tuskin on ainoa laatuaan, mutta maksoi Helsingin Sanomien mediatietojen mukaan 12 500 euroa. Iso raha, mutta hinta ei näy itse mainoksessa — eikä varsinkaan sivustossa.

Omafi.fi aloittaa perinteisellä kynnysmattosivulla, jossa toivotellaan tervetulleeksi ja kysellään kieltä. Luulin näiden jo kuolleen. Sentään ei ole saatu aivotonta Flash-animaatiota mukaan ängettyä. Paha vain, että sekä kysely että toivotus on piilotettu kuvan sisään, ilman alt-tekstiä. Koko sivustolta ei löydy ainuttakaan vaihtoehtotekstiä. Otsikot ovat kuvia eikä yhdelläkään sivulla ole merkityksellistä sisältöä title-elementissä.

Paina. Ruutukaappaus viestintäviraston omafi.fi-sivustolta, jossa on luetteloitu verkkotunnuksen haun neljä vaihetta. Vaiheet ovat linkkejä, mutta niiden ulkoasu ei voi erottaa leipätekstistä.Varsinaisella etusivulla listataan neljä vaihetta, jotka tarvitaan osoitteen varaamiseen. Vaiheet ovat linkkejä, mutta asiaa ei voi päätellä katsomalla niitä. Niinpä ne on keksitty otsikoida selventävästi: Näin haet verkkotunnusta (paina). Tässä vaiheessa luulisi jo käyneen mielessä, että jotain on pielessä, kun pitää oikein kehottaa painamaan. En voinut olla painamatta.

Sivulla kaksi mahdolliseksi merkiksi tunnukseen luetellaan väliviiva, ja se esitetäänkin ajatusviivana. Väliviivaa käytetään tilanteissa, joissa muodostetaan rajakohtailmaisuja, joilla jokin asia kuvataan ääripäiden avulla, esim. 10–12, Tampere–Rovaniemi-juna.. Tätä merkkiä ei ole tarjolla verkkotunnukseen. Oikeasti on tarkoitettu lyhyempää yhdysmerkkiä.

Sivulla kolme paljastuu, ettei tunnuksen hakeminen olekaan niin kätevää kuin yritetään mainostaa: Fi-verkkotunnukset haetaan internetissä toimivan palvelun kautta. Rekisteröidyttyäsi palveluun saat muutaman päivän sisällä postitse salasanat, joiden avulla voit hakea omaa verkkotunnusta. Ihan Intter netissä toimitaan, mutta postitse lähetellään salasanoja. Näinkö varmistetaan, etteivät epäilyttävät ulkomaalaiset vain onnistu isänmaallista tunnusta saamaan? Ainakaan etusivun mukaan ulkomaalaisten tarjoamat palvelut eivät ole yhtä luotettavia: Fi-verkkotunnus on turvallinen vaihtoehto, kun haluat varmistaa kotisivujesi osoitteen luotettavuuden ja toimivuuden.

Sivulla neljä puhutaan palveluntar-joajasta ja kehotetaan siirtymään osoitteeseen https://domain.ficora.fi/. Https-protokollaa korostetaan, koska Viestintävirasto ei osaa konfiguroida palvelintaan uudelleenohjaamaan suojattuun yhteyteen. Samassa sivustossa on myös muita ongelmia, mutta jätetään ne toiseen kertaan.

Meneekö joku tähän keksittyjen tosielämätarinoiden (mitään jaanajakämppä.fi:tä ei ole edes varattu) halpaan ja sitoutuu kolmeksi vuodeksi kerrallaan suhteellisen kalliiseen fi-tunnukseen? Tunnuksen, jonka saamiseksi pitää temppuilla fyysisen postin kanssa päiväkausia, kun perinteisen kansainvälisen verkkotunnuksen rekisteröi kuka tahansa muutamassa minuutissa?

Käyttöohje

Syyllisiä suojellakseni jätän lähteen mainitsematta, mutta tällainen ilmoitus tuli eräältä saitilta pikaviestikeskustelun kautta välitettyä linkkiä seuraamalla:

Sovellusvirheee

Sivu on vanhentunut

Sivua ei voida luoda uudestaan, koska sivun luontiin tarvittavat tiedot ovat vanhentuneet. Vältyt tällaisilta ilmoituksilta, kun et käytä selaimen takaisin-painiketta. Käytä takaisin-painikkeen sijaan käyttöliittymässä olevia linkkejä navigointiin.

Igglo ei osaa kaikkea

Igglo on monella lailla loistava, mutta ehkä pahin kompastuskivi on sen nimi. Nimeä on vaikea muistaa ja vaikea puheessa välittää. Tekijätkin tuntuvat tietävän ongelman, koska ainakin seuraavat osoitteet on varattu Igglon käyttöön:

Samankaltaisten osoitteiden varaaminen on tietenkin hyvä juttu. Huono juttu sen sijaan on se, että kaikki osoitteet näyttävät täsmälleen saman sisällön. Kävijä ei saa virheestään mitään palautetta. Virallista nimeä vastaavaan osoitteeseen tulisi uudelleenohjata.

Yhdelle osoitteelle tarjoillaan vielä enemmänkin vaihtoehtoja. Samaan katuosoitteeseen voi tulla haun kautta osoite URL:n query stringissä tai vaikka karttahaun kautta osoitteen tietokanta-ID query stringissä. Lisäksi jokaisella osoitteella on oma alidomain, kuten viideslinja18.helsinki.igglo.fi. Kun nämä kaikki toimivat yhteen jokaisen mainitun domainnimen kanssa, on soppa valmis.

Well Designed URLs are Beautiful!

Web 2.0 Suomessa

Jere Majavan lista suomalaisista uuden polven www-sovelluksista on surullista luettavaa. Listatuista ehkä Amppareissa on jotain ideaa, Herkut on vain Scuttlen instanssi ja siten yhtä paljon web 2.0:aa kuin mikä tahansa WordPressin asennus. Muita mainittuja en viitsi edes kommentoida, ettei tule paha mieli. Onko tässä todellakin lista siitä, mitä Suomessa osataan?

Ei!

Lisäisin listalle yhden palvelun, jonka rinnalla kaikki Majavan listan palvelut jäävät puuhasteluksi.

Igglo on kohuttu kiinteistövälityspalvelu. Igglo on myös merkkipaalu suomalaisessa web-suunnittelussa. Se toteuttaa monia web 2.0:n periaatteita. Siinä on loistava käyttöliittymä, hyvä standardituki, kelpo saavuttavuus ja innovatiivinen konsepti. Se valjastaa kävijänsä tekemään työtä palvelun eduksi, molempien hyötyessä. Tekijöillä on ollut aimo annos rohkeutta.

Igglo on Suomen web 2.0:n ikoni.

(Kuuluvatko ylisanatkin web 2.0:aan?)