Scott Guthrie: CSS Control Adapter Toolkit for ASP.NET 2.0. ASP.NET:n peruskontrollien epäkelvon renderöinnin ohittaminen on nyt mahdollista. Herää tietysti kysymys, miksei renderöinti ollut alkujaan kunnossa. Ja ettei kaikki olisi liian hyvin, epäoleellista selaintunnistuskikkailua on tähänkin näemmä tungettu mukaan. Silti, vielä kun kehittävät web forms -mallille webille luontaisemman vaihtoehdon, olen tyytyväinen.
Atlas ei vakuuta
Atlasin selainyhteensopivuus on pettymys. Surullista, muttei lainkaan yllättävää. Opimmehan jo aiemmin, että Atlas on kehitetty IE:n epästandardeja metodeita surutta käyttäen ja laajempi selaintuki lisätään erillisellä yhteensopivuuskerroksella, joka ladataan ennen varsinaista Atlasta.
Älä uudelleenohjaa virheen sattuessa
ASP.NET:ssä voi asettaa mukautetun virheilmoitussivun kullekin HTTP:n tilakoodille (esimerkiksi 404 tai 500). Kun virhe sattuu, käyttäjä uudelleenohjataan sopivalle sivulle. Tässä tavassa on ainakin kolme asiaa väärin:
- Jos kävijä kirjoitti osoitteen käsin ja teki virheen, ei tuota virhettä voi helposti korjata, koska osoite vaihtuu.
- HTTP-viestiketju on kummallinen. Pyydetty resurssi löytyi, mutta osoitteessa, jota ei ole tai jossa sattui palvelinvirhe. Anteeksi mitä?
- Palvelinvirheen (500) sattuessa olisi fiksua näyttää viesti, jossa yhtenä vinkkinä kehotetaan yrittämään hetken kuluttua uudelleen. Jos tälle sivulle on uudelleenohjattu, ei toimintoa voikaan enää yrittää vain sivua päivittämällä. Käyttäjä saattaisi odottaa jotain muuta.
Esimerkki: MSDN:n kotisivu on msdn.microsoft.com. Voisi siis hyvin arvata, että ladattavat tiedostot löytyisivät osoitteesta http://msdn.microsoft.com/download/. Kokeile tuota osoitetta ja katso mitä tapahtuu. Oikea polku olisi ollut “downloads”, mutta yritäpä korjata se yhdellä näppäimellä nyt, kun osoite onkin http://msdn.microsoft.com/404/default.aspx.
(ASP.NET:ssä tämän voi korjata tarttumalla virheeseen Application_Error-metodissa global.asax:n codebehindissa ja tekemällä Server.Transfer:n oikeaan osoitteeseen. IIS:ssä ei ole tätä ongelmaa, vain ASP.NET:ssä.)
Standardien seuraamisen vaikeus
Kokeiltuaan varsin naiivilla tavalla XHTML:n mukaista MIME typeä Milan Negovan on tullut siihen tulokseen, että application/xhtml+xml:ää ei tulisi käyttää web-sovelluksissa. Perustelunsa ovat tosin aika kehnot.
Selkeä pääsyy Nogovanin niskoitteluun on se, että hän käyttää web-sivujensa taustateknologiana Microsoftin ASP.NETiä ja on ilmeisen mieltynyt sen huomattavasti työtä vähentävään mutta webin rikkovaan Web Forms -malliin. Hän vertaa ASP.NETin valmiskontrolleja valmiiksi leikattuun leipään. Vertaus olisi parempi, jos se ottaisi huomioon sen semanttisen HTML:n irvikuvan, jota ASP.NET tuottaa. Kenties lisäaineet, jotka huolimatta viipaloinnista saavat leivän pysymään tuoreena ja pehmeänä voisivat edustaa sitä puolta. Lisäaineet kyllä hoitavat varsinaisen tehtävänsä, mutta eivät ole erityisen terveellisiä eikä lisäaineleipä enää maistukaan leivältä (toisin kuin ennen vanhaan) vaan kylmältä teollisuustuotteelta. Se kehnoista vertauksista.
Nogovanin esimerkkinä käyttämän ValidationSummaryn tuottama HTML on kammottavaa:
<code><table id="_ctl0_vs" class="vsummary" cellpadding="0"
cellspacing="0" border="0" width="100%">
<tr><td>
<font color="Red">Enter site URL<br></font>
</td></tr>
</table></code>Edellisen tarkoitus on antaa käyttäjälle palautetta täyttämättä jääneestä lomakkeen kentästä. Asian voisi toki hoitaa tyylikkäämmin, kuten valveutuneet hyvin tietävät. Negovan itkee sitä, että käyttämällä application/xhtml+xml:ää Mozilla ei suostu näyttämään sivua jossa on päätteetön br-elementti. Kuten Anne van Kesteren kommenteissa kysyy, miksi ihmeessä sitten käyttää koko XHTML:ää? Jos välittää enemmän siitä, että oma työ on vähän helpompaa kuin että selaimelle menee vain puhdasta markupia, eikö olisi kaikille palvelus tyytyä HTML 4.01 Transitionaliin? (Ei olisi.)
Seuraava esimerkki on vielä edeltävääkin hirveämpi. Negovan valittaa, ettei ASP.NETin tuottama javascript suostu toimimaan Mozillassa application/xhtml+xml:ää käytettäessä. Kyseessä on ehkä pahin koko ASP.NETin yksittäinen suunnitteluvirhe, jo pelkällä nimellään kauhua herättävä javascript:__doPostBack(), joka muuttaa linkin lomakkeen lähettäväksi javascriptiksi. Paitsi ettei linkki ole missään vaiheessa linkki. En tiedä, kuinka ASP.NETin arkkitehdit osasivat perustella tuon kammotuksen tarpeellisuuden.
A-elementti on tarkoitettu muuttumattomille urleille ja input-elementti on lomakkeen vaihtuvasisältöisille kentille ja nappuloille. Jako on selkeä, eikä sen sotkemisesta seuraa muuta kuin käyttäjien hämmentyminen ja käyttömahdollisuuksien liian tiukka rajaaminen (yritäpä avata tuollainen linkki uuteen ikkunaan tai välilehdelle, turha toivo). Standardien noudattaminen on muutakin kuin validoituvuus, vähän kuten lain kirjaimen noudattaminen on eri asia kuin lain hengen noudattaminen.
Negovan käyttää linkkiä räikeästi väärin etusivullaan olevassa kyselylomakkeessa. Siihen vastaaminen tapahtuu luonnollisesti radio-buttonista vaihtoehto valitsemalla ja sitten lähetyspainiketta painamalla. Sen sijaan vastaukset saa näkyviin linkin näköistä alleviivattua tekstiä klikkaamalla. On typerää, että tuo linkiksi naamioitu skripiti lähettää lomakkeen, joka pitää sisällään Viewstaten eli tilatietoa. Koska sivulla ei ole mitään muuta “tilaa” kuin sen oletustila (paitsi tieto siitä onko äänestänyt, mutta senpä pitäisikin olla tallennettuna keksiin), on ajatus entistä typerämpi. Kuinka vaativaa on kirjoittaa: <a href="default.aspx?results=true">See results</a> ja parametrin perusteella päättää näytetäänkö äänestyslomake vaiko tulokset? Ilmeisesti aivan liian.
Milan Negovan pelkää, että käyttäjien syöttämä epävalidi XML voi rikkoa hänen huolella rakentamansa XHTML-sivun siten, että sen tilalla on selaimessa vain tyly virheilmoitus. Pelko on aiheellinen, muttei tilanteen estäminen ole edes kovin vaikeaa. Ensimmäinen sääntö on olla sallimatta HTML:ää. Tämä tapahtuu HTML-enkoodaamalla ihan kaikki käyttäjien syöte.
Jos on tarve kappalejakoa enemmän mahdollistaa rakenteiden kuvaamista, voi joko rakentaa oman yksinkertaisen kuvauskielen joka parsitaan XHTML-muotoon tai sitten sallia mahdollisimma pieni osajoukko XHTML-elementtejä syötteeseen. Tämä pieni osajoukko on helppo “validoida”, eli käytännössä varmistaa päätöstagien olemassaolo, mitään attribuutteja tuskin tarvitaan. Ja jos todella tarvitaan koko XHTML:n nimiavaruus käyttöön, voi käyttää HTMLTidyä varmistamaan siistin lopputuloksen.
Pelko rikkoutuneesta Citi Bankin sivusta on aiheeton, sillä kyllähän isoilla organisaatioilla on resursseja huolehtia HTML:nsä puhtaudesta. Pienemmät eivät tähän ehkä vielä pysty, mutta tarvittavat ammattitaito leviää kyllä niihinkin. Lopultakin, kyse on vain siitä, että tiettyjä metodeja noudatetaan kaiken sisään saapuvan syötteen suhteen. Tietoturvasta välittävä jo tekee näin joka tapauksessa.
Hassua, että Nogovanin sivujen alaotsikkona on ASP.NET with emphasis on web standards. Ehkä hän on matkinut populäärin lähestymistavan muualta webistä, mutta selvästi näyttää sitä, ettei hän ole alkuunkaan sisäistänyt otsikkoaan.
Vaikeat verkkosovellukset
Verkkosovellukset ovat monella tapaa haastava juttu. En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä välinpitämättömyyden määrää, mitä joka päivä joudun webissä kohtaamaan. Tarkastelen tässä tavallisia verkkosovellusten sudenkuoppia. Ai mikä on verkkosovellus? Se on verkkosivusto, joka hyödyntää palvelinpään ohjelmointia. Luokittelisin siis kaikki ei-staattiset sivustot sovelluksiksi.
Verkkosovellukset ova haastavia siksi, että ne ovat syntyneet melkein suunnittelematta, webin suosion luontevana jatkona. Niitä on opittu rakentamaan aikana, jolloin web muuttui lähes joka päivä. Tilanne on nyt radikaalisti toinen, kehitys on lähes pysähtynyt. Nyt on jo korkea aika unohtaa jollekin tietylle selaimelle ohjelmointi ja keskittyä standardien noudattamiseen.
JavaScript ja JavaScript tappelivat, kumpi voitti? Kaikki hävisivät
WWW toimii mainiosti, kun dokumenttimuotoista tietoa (hypertekstiä) selataan. Yksinkertaiset haku- ja palautelomakkeet mahtuvat mukaan melko luontevasti, mutta ongelmia tulee niissäkin jo tavanomaisessa pakollisten kenttien tarkistuksessa. Tämä johtuu tietysti JavaScriptista, joka toimii vähänkin vanhemmilla selaimilla kovin epäyhtenäisellä tavalla, jos lainkaan. JavaScriptiin varaan siis ei voi laskea yhtään mitään olennaista, jos haluaa, että sovelluksesta tulee mahdollisimman saavutettava. Ja miksei haluaisi?
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että JavaScriptiä ei voisi käyttää, sitä on vain käytettävä toisarvoisiin toimiin, joita ilman verkkosivut ovat täysin käyttökelpoiset. Google ei ole samaa mieltä, vaan on rakentanut Gmail-sovelluksen, joka hyödyntää mm. JavaScriptiin (ECMAScript) kuulumatonta IE:n XMLHttpRequest ActiveX -objektia tai Mozillan XMLHttpRequest-objektia. Tällä saavutetaan sovelluksessa varsin vähän, lähinnä joka toinen sivulataus ei tavallisen puolen sekunnin sijaan vie lainkaan aikaa. Ottaen huomioon, että tätä varten sisään kirjauduttessa odotellaan useamman sekunnin ajan JavaScript-kikkareiden latautumista, saavutettu hyöty on jossain minimaalisen ja negatiivisen välillä. Tämän takia kaikista maailman selaimista vain kolme (Win-IE:t, Mozilla-pohjaiset ja Safari) kelpaa Googlelle.
Googlen valintaa perustellaan sillä, että Gmail ei ole perinteinen verkkosivu vaan sovellus, joka nyt vain sattuu toimimaan selaimissa. Perustelu olisi jotenkin hyväksyttävissä, jos Gmail saavuttaisi jotain poikkeuksellista hyötyä selainkohtaisten toimintojen hyödyntämisellään. Koska se ei sitä tee, menettää argumentti merkityksensä.
On ironista, että itse Googlen päätuote, hakukone, olisi Gmailin sivuilla täysin hukassa. Mikä onni, että palvelu vaatii sisäänkirjautumisen! Kummallista on myös, että Googlen Blogger-porukka on saanut kasaan erittäin kelvon verkkosovelluksen, joka hyvin pienillä korjauksilla toimisi vaikka vanhoilla Netspaceilla. Tuota ammattitaitoa ei selvästi ole osattu jakaa.
Suurin syy vältellä JavaScriptin käyttöä ei edes ole sen vaihteleva selaintuki. Aikana, jolloin tietoturva-aukkoja etsitään ja hyödynnetään kiihtyvällä tahdilla on jatkuvasti hetkiä, jolloin aukko on löytynyt muttei vielä paikattu. Usein aukkojen hyödyntämistä ei voi estää kuin kytkemällä kaiken aktiivisen sisällön JavaScripteineen pois päältä. On siinä selittelemistä, kun toimenpiteen jälkeen verkkokaupasta ei voikaan enää ostaa mitään.
Hooämteeäl vai mikälie
JavaScript ei ole ainoa ongelma. Jo niinkin perusasia kuin HTML tuottaa monille sovellusten rakentajille vaikeuksia. Ylimääräisen javascriptauksen pois jättäessään Google ottaisi menettävänsä nopeushyödyn helposti takaisin siistimällä HTML:äänsä. Se sisältää nyt antiikkista font-size-table-kakka-HTML:ää, sivuun sisällytettyä CSS:ää ja JavaScriptiä ja muuta massiivisin turhaa tavaraa, jota liikutellaan putkea pitkin ilman mitään järkevää syytä. Googlen tavaramerkkiulkoasu on niin askeettinen, ettei sen kuvaaminen puhtaalla CSS:llä tuottaisi edes amatöörille vaikeuksia.
Jäljestä päätellen tyypillinen Visual Studion designeriä käyttävä ASP.NET-koodaaja ei edes katso kehittimen tuottamaa HTML:ää. Yllättävän monet ohjelmoijat pitävät HTML:ää merkityksettömänä yksityiskohtana, suorastaan häpeällisenä pakkopullana, jota ei kehtaa opetella ainakaan alkeita enenpää. Mahtaako se johtua siitä, että HTML:ää vääntävät eivät ole uusmediakuplan pamahdettua kovassa huudossa, en osaa sanoa.
HTML kuitenkin on tärkeä. Siihen vähän huomiota kiinnittämällä tehdään sovelluksesta kuin sovelluksesta melkein millä tahansa selaimella käytettävä ja sutjakkaasti latautuva. Jokaisen web-ohjelmoijan tulisi osata vähän enemmän kuin perusasiat HTML:stä. CSS:n vääntämisen voi jättää visuaalisesti lahjakkaammille, ja keskittyä dokumentin rakenteen kuvaamiseen. Sen ohjelmoija osaa, jos kuka.
Näinhän se tehdään, eikö?
Kolmas tyypillinen ongelma on, että web toimii niin kovin eri tavalla kuin käyttöjärjestelmän työpöytä. Se mitä käyttäjä näkee ei olekaan koko ajan ohjelmoijan hallittavissa. Työpöytäsovelluksia tehneen on vaikea hyväksyä sitä, että kun sivu on latautunut selaimelle se pysyy siellä kunnes käyttäjä tekee jotain. ASP.NET:in kiero Web Forms -malli koettaa piilottaa webin todellisen olemuksen käväisemällä palvelimella joka välissä. Ajatus on nokkela, mutta tuloksena on ongelmia, joita olen monta kertaa jo käsitellyt. Riittänee, että sanon, ettei ymmärtämättä syvällisesti webin toimintatapaa voi ASP.NET:in kanssa tehdä hyväksyttävää jälkeä.
Yksi työpöytäajattelun muoto ovat popupit ja varsinkin niiden ajattelematon käyttö. Popup-blokkereiden räjähdysmäinen kasvu Windows XP SP2:n myötä onneksi pakottaa edes osittain luopumaan moisista käytönvaikeuttajista. Silti vielä monet merkittävät suomalaiset sivustot hämmentävät käyttäjää rikkinäisellä toiminnallisuudellaan.
Webin toimintatapaa ei kannata ajatella esteenä. Sen kiertämiseen ei kannata käyttää kauheasti energiaa, koska samalla helposti rikkoo toiminnallisuuden joillakin selaimilla. On osattava tunnustaa, että joidenkin asioiden tekeminen verkossa ei välttämättä onnistu mitenkään järkevästi. Kenties sovelluksen tekeminen verkkoon ei silloin ole hyvä ajatus ollenkaan. Toisaalta myös hankalaa tapausta kannattaa miettiä toisenkin kerran, josko webille luonnollisempi toteutustapa tulisi mieleen vasta toisella yrittämällä.
Kaikki verkkoon materiaalia tuottavat sisällöntuottajasta ohjelmoijaan ovat vastuussa siitä, että tuotos toimii parhaalla mahdollisella tavalla verkossa. Aivan kuten verkkokirjoittamisessa on otettava huomioon verkko mediana on web-ohjelmoijankin mietittävä tarkkaan mitä käsistänsä päästää. Webissäkin pitäisi ottaa käyttöön lehdistä tutut apinalaatikot, jotta vastuullisia olisi helpompi hauk… öö.. valistaa.