Ilmainen, mutta ei nyt sentään ulkomaanpelleille

Ihan hiukan ottaa päähän tämä Applen harjoittama, lukitsemiseen perustuva bisnesmalli. Ensin piti olla massiivista painostusta, että saatiin kolmannen osapuolen sovellukset jeesuspuhelimeen. Sitten koko homma kustiin aivan liian rajoittuneella ympäristöllä.

Tuorein käytännön esimerkki: Yritin tässä päivänä muutamana jo etsiskellä App Storesta kehuttua Googlen iPhone-sovellusta. En löytänyt, joten jätin homman sikseen. Nyt sattumalta näin jossain ihan muualla ruutukaappauksen, jossa kyseinen sovellus roikkui ilmaisten sovellusten top-listalla. Joten aloin etsiä uudelleen.

Keksin pian siirtyä jenkki-Storeen. Sieltähän se löytyi! Vähän tietysti ihmetytti, mutta ilmainen kun oli, niin ei kun lataamaan:

iTunesin dialogi: Your account is only valid for purchases in the Finnish iTunes Store. Clicking OK will take you to this store. OK-painike.

No selvä! Ilmainen sovellus, jota ei voi “ostaa” suomalaisella tilillä.

Miksi ihmeessä sovellukset edes ovat maakohtaisia? Ymmärrän tietysti, että joitain sovelluksia ei kannata kansainvälisesti kaupata, mutta että oikein vaivaudutaan estämään ilmaisen ostaminen. Ymmärrän myös, että monien kaipaama lokalisointi voi kestää. Mutta pitääkö lataaminen silti estää?

Tietysti koko iTunes Store on vitsi siksi, että se on rakennettu avoimen web-teknologiapinon päälle, mutta käyttämiseen tarvitaan mukautettu selain, joka taas ei ole kunnollinen selain, joten käyttö on parempiin välineisiin tottuneelle vastenmielisen kankeaa.

Lukitseminen ahdistaa. Ihan kuin olisi jossain sellissä.

MacBook nopeammin nukkumaan: SmartSleep

Applen kannettavat ovat jo jonkin aikaa menneet nukkumaan siten, että samalla kirjoittavat muistin sisällön levylle. Näin ne voivat herätä mitään unohtamatta, vaikka akku unen aikana loppuisi tai vaihtuisi. Tietysti mitä enemmän muistia, sen pidempään levylle kirjoittaminen kestää. Tuona aikana konetta ei virallisen ohjeen mukaan saisi liikuttaa, joten kiireessä pakkaaminen hankaloituu.

Pian uuden ominaisuuden tultua käyttöön löydettiin keino muuttaa oletusasetusta. Vaihtoehdot ovat entinen puhdas muistinvarainen nukkuminen, pelkkä levylle hibernointi ja oletusarvo Safe Sleep. Kaikissa asetuksissa on omat heikot puolensa.

SmartSleep yrittää ratkaista tämän ongelman. Se kirjoittaa muistin levylle vain kun akkua on vähän jäljellä. Muuten se nukuttaa Macin välittömästi.

SmartSleepin käyttöliittymä antaa valita nukkumistavan sekä sen akun latauksen osoittaman rajan jossa nukkumisen sijaan mennään talviunille.

SmartSleep on ilmainen ja asentuu preference paneksi.

Uudet Intel-Macit

Applen tänään julkistamat Intel-pohjaiset Macit yllättivät monet, sillä laitteiden piti olla valmiina vasta muutaman kuukauden päästä. Intelin 32-bittiseen tuplaydinprosessoriin pohjaavat uudet PowerBookit MacBook Prot ja (taas) uudet iMacit lupaavat moninkertaisia tehoja.

Julkistus oli kuitenkin hiukan puolivillainen. Kömpelöltä kuulostava uusi MacBook Pro -nimi heijastuu myös itse laitteeseen: kokovaihtoehtoja ei ole ja ainoan koon 15,4 tuumaa näyttöä ja 2,54 kiloa painoa on monille liikaa. Muita kokoja tullee ilmeisesti myöhemmin. Toisaalta tehoja luvataan jopa 4 kertaa enemmän kuin vanhoissa G4-prosessorisissa oli.

Uusi iMac näyttää kaikin puolin hyvältä. Tehoja piisaa, eikä hintakaan ole niin hirvittävä kuin MacBookilla. En keksi muuta itkun aihetta kuin sen, että oman, reilun puoli vuotta vanhan iMac G5:n jälleenmyyntiarvo tippui kertaheitolla rajusti.