Ohjelmoinnin perusteet

Suoriuduin muutama tunti sitten ulos ensimmäisestä yliopistollisesta tentistäni, Ohjelmoinnin perusteet. Olen siis aloittanut yliopistolla tietojenkäsittelytieteen opinnot ihan oikeasti. Tentti meni muuten ihan hyvin, mutta Javan syntaksi oli vähän hakusessa. Mitäpä pienistä.

Sääliksi käy niitä ohjelmointinyyppiä, jotka joutuvat tyhjästä nuo kolmen opintoviikon edestä Java-ohjelmointia opiskelemaan. Kokeessa oli minusta muutama turhankin vaativa pikkukysymys ottaen huomioon että kyseessä oli kuitenkin vain perusteet. Minuahan tuo ei haittaa, korkeintaan kannustaa. Täytyy toivoa, että into kantaa pitkälle.

Korkea Tarkoitukseni on ihan oikeasti opiskella Javaa niin paljon kuin mahdollista valtion kustannuksella. Alkajaisiksi syksymmällä on tentti Java-ohjelmointi, johon joudun jo vähän tekemään jotain ennakkoon. Koska tavoitteenani on valmistua kahdeksassa vuodessa (täyspäiväisen työnteon ohessa), ei opintoviikkoja vielä syksyllä kasaudu kuin kymmenen.

Kerrankin tänne jotain henkilökohtaista. Ja kuvakin nyt tuossa sivussa. Hui.