Microsoft tulee kaksi vuotta jäljessä

Kenneth Falck:

Lueskelin uusinta MSDN Magazinea. Mielenkiintoista, miten Microsoft käsittelee nyt sellaisia aiheita ”kuumina uutuuksina”, jotka olivat uusia muilla alustoilla toimiville web-kehittäjille noin kaksi vuotta sitten.

Kaksi vuotta on aika kiltisti arvioitu. Mutta en silti aliarvioisi Microsoftin kykyä nostaa tekstissä mainittuja teknologioita ja malleja entistä isompaan kukoistukseen. Jos taas haluaa mennä aallonharjalla, ei MS ole koskaan ollut se valinta.

kfalck.net/… →

Sosiaali- ja terveysministeriön verkkopalvelu uudistui

Perttu Tolvanen Vierityspalkissa:

Loppuiko projektilta rahat kun olisi pitänyt ryhtyä listaamaan tarvittavia uudelleenohjauksia? Ei tuollaisia pyyntöjä voi nimittäin oikeasti esittää. Ei vuonna 2009 voi enää tehdä noin isoja verkkopalvelu-uudistuksia ilman, että hoidetaan uudelleenohjaukset kuntoon. Vai voiko?

Valitettavasti komean verkkopalvelu-uudistuksen työlistalta on jäänyt ilmeisesti uupumaan yksi aivan keskeinen työkokonaisuus.

Jostain pitää säästää. Kärsikööt käyttäjät, me teemme vain sen mitä laki vaatii.

vierityspalkki.fi/… →

Päivitä selaimesi

Lauri Seppänen:

Sivuston tunnistus ei muuten nojaa täysin selaimen tun­nis­te­merk­ki­jo­noon (user agent string), vaan käyttää myös (ilmeisesti) skriptipohjaista tunnistusta.

Mitähän tämä skriptipohjainen mahtaa tarkoittaa? Sorsaa kun katsoo, niin heti toisessa skriptiblokissa tutkaillaan navigator.userAgentin sisältöä ja tehdään päätelmiä sen perusteella. Sama merkkijono tuo on kuin palvelimelle välitettävä HTTP:n User-Agent-otsikkokenttä.

seppänen-et.fi/… →