Kunnon pelit selaimessa – ihan kohta

Mozilla Hacks -blogissa hehkutetaan kuinka Mozilla käänsi BananaBread-pelin Emscriptenillä WebGL-pohjaiseksi, selaimessa yllättävän nätiksi ja sulavaksi peliksi. Hassua, kun siitä ei ole kovinkaan kauan kuin muistan ensimmäisiä alkeellisia Wolfenstein 3D -klooneja ilmaantuneen web-alustalle. Joo, siitä on aika tuore ja nättikin käännös, mutta silti, edellisen vuosikymmenen teknologiaa.

Loppujen lopuksi se, että saadaan erityisen näyttävää jälkeä aikaan ei minusta ole kovinkaan tärkeää. Enemmän painavat käyttökokemukseen liittyvät asiat: full screen API, kursorin lukitseminen sovelluksen sisälle ja erityisesti se, että kokonaisuus toimii selaimen release-versiolla ja ilman asetusten räpeltämistä. Sulavuus on toki tärkeä osa käyttökokemusta, mutta sinne pääsee karsimalla näyttävyyttä.

Aina on HC-pelaajia, joille mikään ei ole riittävästi, mutta kummasti nuo konsolitkin tuntuvat myyvän kymmenen vuotta ja kauemminkin yhdellä ja samalla raudalla. Miksi siis web-pohjaiset pelit eivät voisi menestyä?