Miljoona kommentti­spämmiä vuodessa

Vierityspalkki on toiminut itse hostattuna WordPress-asennuksena vuodesta 2009. Sinä aikana Akismetin havaitseman kommenttispämmin määrä on kasvanut kiitettävästi:

Kommenttispämmi vuositasolla vuodesta 2009. 2009 ja 2010 muutama tuhat. 2011 yli sata tuhatta. 2012 yli 450 000.

Erityisesti viimeisen muutaman kuukauden aikana roskapostin määrä on todella räjähtänyt käsiin:

Kommenttispämmi kuukausitasolla viimeisen 12 kuukauden ajalta. Valtaosa kuukausista noin 25 tuhatta roskaviestiä. Viimeiset kaksi kokonaista yli sata tuhatta.

Lokakuussa näkyy pientä hidastumista verrattuna edellisiin kuukausiin. Tämä johtuunee siitä, että asensin Akismetin tueksi Bad Behavior -laajennuksen, joka pysäyttää osan spämmistä ennen kuin se ehtii Akismetin arvioitavaksi. Tein näin, koska siitä huolimatta, että Akismetin tarkkuus on erinomainen, joskus sekin päästää roskakommentin läpi. Kun roskakommenttien määrä on näin valtava, ei tarvita kovin paljon alle täydellistä osumatarkkuutta, että kommenttien siivoamisesta tulee jo työlästä.

Vierityspalkki on suhteellisen pitkään olemassa ollut sivusto ja siellä olevilla linkeillä on mukavasti arvoa, joten kiihtyneen roskakommentoinnin tavallaan ymmärtää. Silti, yli miljoona spämmiviestiä vuodessa tuntuu todella kohtuuttomalta tahdilta millä tahansa mittarilla. Surullista, että joku työkseen kiusaa muita.