Viime aikoina kaikenlaisia tarjouksien liitteenä olevia vaatimusmäärittelyjä lukeneena on mieleeni hälyttävän usein noussut kysymys: miksi?
Vaatimusmäärittelyt on poikkeuksetta kirjoitettu niin, että haluamme tällaisen ja tällaisen ominaisuuden ja sen tulee toimia täsmälleen näin. Ongelma tässä on se, että vaatimusmäärittelijän kehittämä ratkaisu ei välttämättä ole optimaalisin, koska vaatimusmäärittelijäkin on vain ihminen eikä voi tietää parasta ratkaisua kaikkeen. Koska todellinen tarve jää hämärän peittoon, ei tarjoajalle jää mahdollisuutta esittää parempaa ratkaisua.
Minähän parhaani mukaan esitän kysymyksiä ja pyydän tarkennuksia ja saankin vastauksia, mutta kaikkea en osaa kyseenalaistaa. Eikä se normaalissa tarjouskilpailussa ole edes mahdollista, koska tarjous pitää saada kasaan kohtuullisella vaivalla.
Tuottavampaa olisi, jos vaatimusmäärittelyssä keskityttäisiin ongelmien esittämiseen ja tarvittaessa esitettäisiin joitain reunaehtoja ratkaisulle. Näin tarjoajalle jää mahdollisuus osoittaa todellinen tuottavuutensa.
Muutenkin on tyhmää fiksata ongelmanratkaisutapa siinä vaiheessa kun teknologiaa ei edes ole valittu. Ja tyhmää on myös käyttää yhden tietyn julkaisujärjestelmän tapaa jäsennellä asioita ja olettaa kaikkien toimivan samalla lailla – näin implikoiden että muut tavat tehdä asia eivät ole sallittuja.
Kiitos kun kuuntelitte.