Miljoona kommentti­spämmiä vuodessa

Vierityspalkki on toiminut itse hostattuna WordPress-asennuksena vuodesta 2009. Sinä aikana Akismetin havaitseman kommenttispämmin määrä on kasvanut kiitettävästi:

Kommenttispämmi vuositasolla vuodesta 2009. 2009 ja 2010 muutama tuhat. 2011 yli sata tuhatta. 2012 yli 450 000.

Erityisesti viimeisen muutaman kuukauden aikana roskapostin määrä on todella räjähtänyt käsiin:

Kommenttispämmi kuukausitasolla viimeisen 12 kuukauden ajalta. Valtaosa kuukausista noin 25 tuhatta roskaviestiä. Viimeiset kaksi kokonaista yli sata tuhatta.

Lokakuussa näkyy pientä hidastumista verrattuna edellisiin kuukausiin. Tämä johtuunee siitä, että asensin Akismetin tueksi Bad Behavior -laajennuksen, joka pysäyttää osan spämmistä ennen kuin se ehtii Akismetin arvioitavaksi. Tein näin, koska siitä huolimatta, että Akismetin tarkkuus on erinomainen, joskus sekin päästää roskakommentin läpi. Kun roskakommenttien määrä on näin valtava, ei tarvita kovin paljon alle täydellistä osumatarkkuutta, että kommenttien siivoamisesta tulee jo työlästä.

Vierityspalkki on suhteellisen pitkään olemassa ollut sivusto ja siellä olevilla linkeillä on mukavasti arvoa, joten kiihtyneen roskakommentoinnin tavallaan ymmärtää. Silti, yli miljoona spämmiviestiä vuodessa tuntuu todella kohtuuttomalta tahdilta millä tahansa mittarilla. Surullista, että joku työkseen kiusaa muita.

Suunnittelun inflaatio

LinkedInin kykyjentodistelupeli pani miettimään, että miten se mitä me täällä Suomessa sanomme konseptisuunnitteluksi pitäisi sanoa englanniksi. Sitä ei valitettavasti taida voida kääntää englanniksi suoraan concept designiksi, kuten niin monet ovat tehneet. Tajusin tehneeni niin vielä hetki sitten itsekin, mutta pyörsin puheeni.

Konseptisuunnittelija-tittelin ja koko konsepti-sanan problematiikasta on Janne Toivola kirjoittanut jo ajat sitten hyvin. Kirjoituksessa hän päätyy titteliin lead/chief designer.

Mikä on OK. Minä sanoisin vielä mieluummin, että web designer. Mutta eihän se voi olla, koska jokainen ja työväenopiston kurssin käynyt on web designer.

Aavistelen tietäväni, mistä koko konseptisuunnittelun käsitteen tarve johtuu. Kaikki designer- tai suunnittelija-päätteiset tittelit ovat kokeneet inflaation, koska kaikkien pitää saada olla suunnittelijoita. (Olen tästä valittanut aiemminkin.) Kaikkien pitää saada olla suunnittelijoita, koska työn arvoa mitataan nykyään lähinnä rahassa. Ja mitä komeampi titteli, sen helpommin organisaatio voi perustella itselleen työntekijän entistä kovemman palkan.

Järkevässä organisaatiossa “suunnittelua” ei keskitetä parille kovapalkkaiselle tekijälle, vaan se tehdään hajautetusti tiimityönä. Ei komiteassa vaan kaikkien laajaa osaamista hyödyntäen, iteratiivisesti. Toki jonkun on oltava päävastuussa lopputuotteesta kokonaisuutena, mutta ei se tarkoita, että (pää)suunnittelija voi vain maata nurmikolla ja antaa luovuuden virrata kun se on virratakseen. Suunnittelu on kovaa työtä – ilman aitoa tekemistä ja käytännön osaamista ei ole oikeaa suunnittelua. Tai kuten 37signals asian ilmaisee: There’s no room for The Idea Guy

Hei, ei se työ muutu sen hienommaksi vaikka miten hienolla tittelillä sitä koristelee. Siivooja on siivooja eikä toimitilahuoltaja (tai kohta toimitilahuoltosuunnittelukonsultti).

Aidosti työstään ylpeitä tekijöitä on hirveän vaikea löytää nykyisin. Kai ne on Intiassa sitten?

Miltä Suomen Apple Storen avajaisissa näyttäisi?

Veikkaisin, että jotakuinkin tältä:

The Loopin Shawn King kuvaili tapahtumaa kiusalliseksi ja totesi:

Wow…Swedes are more uptight with public displays of emotions than Canadians are.

Yleisön reaktiosta riippumatta tällainen ilmiselvien feikkitunteiden esittäminen se minusta tässä on kiusallista. Ei kai nyt kukaan tosissaan voi hurmiossa hoilottaa yhtä uutta ylikansallisen yhtiön ties kuinka monetta sadannetta liikettä? Vaikka kuinka hienoja ja jopa tunteita herättäviä tuotteita tekisivät, niin niitä kuitenkin myy vain omistajilleen maksimaalisia voittoja kaikin mahdollisin keinoin tavoitteleva yritys, johon järkevä ihminen pyrkii suhtautumaan mahdollisimman analyyttisesti. Muunlainen toiminta on yksinkertaisesti noloa alistumista markkinoinnin voimille.

Verkkojournalisti on palkkatrollaaja

Palkkatrollausta on ehdotettu suomennokseksi astroturffaukselle. Siihen se ei minustakaan oikein sovi, mutta valitettavan hyvin se sopii kuvaamaan toisenlaista verkkokirjoittelua.

Toimivaksi havaittu keino kerätä klikkauksia on väittää jotain järjetöntä, vääristellä totuutta erityisesti otsikossa ja/tai ylipäätään ylidramatisoida miten mitätöntä asiaa tahansa. Se saa yleisön näppärästi raivoihinsa, jakamaan linkkiä ja sitä kautta mainosmarkat palkitsevat julkaisun. Kuvio on helpointa todeta Amppareista.

Journalisti saa kirjoittelustaan palkkaa – tosin useinkaan ei kummoista, mutta kumminkin. Journalisti trollaa. Journalisti on siten palkkatrollaaja.

Kunnon pelit selaimessa – ihan kohta

Mozilla Hacks -blogissa hehkutetaan kuinka Mozilla käänsi BananaBread-pelin Emscriptenillä WebGL-pohjaiseksi, selaimessa yllättävän nätiksi ja sulavaksi peliksi. Hassua, kun siitä ei ole kovinkaan kauan kuin muistan ensimmäisiä alkeellisia Wolfenstein 3D -klooneja ilmaantuneen web-alustalle. Joo, siitä on aika tuore ja nättikin käännös, mutta silti, edellisen vuosikymmenen teknologiaa.

Loppujen lopuksi se, että saadaan erityisen näyttävää jälkeä aikaan ei minusta ole kovinkaan tärkeää. Enemmän painavat käyttökokemukseen liittyvät asiat: full screen API, kursorin lukitseminen sovelluksen sisälle ja erityisesti se, että kokonaisuus toimii selaimen release-versiolla ja ilman asetusten räpeltämistä. Sulavuus on toki tärkeä osa käyttökokemusta, mutta sinne pääsee karsimalla näyttävyyttä.

Aina on HC-pelaajia, joille mikään ei ole riittävästi, mutta kummasti nuo konsolitkin tuntuvat myyvän kymmenen vuotta ja kauemminkin yhdellä ja samalla raudalla. Miksi siis web-pohjaiset pelit eivät voisi menestyä?