Verkkosivuille linkittäminen

Mikko Heikkinen kirjoittaa linkkaamisen vaikeudesta. Fennican viitteisiin tai hakutuloksiin linkkaaminen on mahdotonta huonon sessionhallinnan tuloksena. Todennäköisesti taustalla olevaa järjestelmää ei ole alun perin verkkokäyttöön suunniteltukaan, mikä ei tietenkään ole mikään perustelu.

Samanlaista käyttäjien ja oman liiketaloutensa kiusaamista harrastavat monet suomalaiset verkkokaupat. Ensimmäisenä tulee kirjoista mieleen Suomalainen kirjakauppa, jonka kehykseen voi kyllä linkata, mutta kirjan esittelysivulta ei pääse takaisin itse kauppaan mitenkään.

Samankaltaisesti käyttäytyy jopa Suomen suurin verkkokauppa, NetAnttila, jonka tuotteiden osoitteita voi yrittää poimia kehyksen kautta, mutta nämä linkit vain vaikuttavat toimivan, aivan kuten Fennican tapauksessa. Viallisia, sessionaikaisia linkkejä tarjoillaan myös kerro ystävälle ja tulosta tämä sivu -toimintojen alla. Vain todella nokkela keksii, että vasta oikeasti linkin itselleen lähettämällä saa myös oikeasti toimivan osoitteen.

Kehyksiä surutta käyttävään vero.fi -palveluun linkkaaminen sen sijaan onnistuu ainakin teoriassa kikkailematta. Etusivulta kolmen klikkauksen päässä on ohje Linkittäminen/viittaaminen vero.fi -palveluun. Ohjeet ovat seikkaperäiset ja ymmärrettävät, mutta tuskin tulee mieleen, että tällainen ohje voisi edes olla olemassa. Linkki ohjeeseen tai mieluummin valmis linkki sivuun pitäisi olla joka sivulla. Kun kerran joka sivuun kuitenkin tulostetaan sen ID, voisi samalla tulostaa myös tekstin linkki tähän sivuun toimivalla linkillä varustettuna.

Verkkokaupan pitäjien varsinkin pitäisi tajuta, että linkit ovat niille ilmaista mainosta ja siten elintärkeitä sisääntulevan liikenteen lähteitä. Kehyksistä on hyvin vähän oikeaa hyötyä, varsinkin kun toisessa vaakakupissa painaa reippaasti lisääntyvä kävijämäärä. Hakukoneissakin menestyy, kahdesta syystä: linkit kasvattavat PageRankia ja kehyksettömän sivun indeksoivat hakukoneet kuin hakukoneet ilman ongelmia.

Verkkokaupassa kävijöiden määrän maksimointi on ensisijainen asia, sillä siitä riippuu hyvin suoraan liiketoiminnan tulos, mutta hyvin tärkeää se on myös pelkästään viestinnällisillä sivustoilla. Toivottavasti kehykset, hölmö sessionhallinta ja varsinkin näiden kuolettava yhdistelmä poistuvat käytöstä mahdollisimman nopeasti.